Nelonen Tiistai 03.11.98 Päivän ohjelmatiedot 031198 Nelonen

06.45 Ostosruutu

07.00 Jumanji

Täydellinen pari. Peter ja Judy ovat menossa häihin Nora-tädin kanssa, mutta kun lapset pelaavat Jumanjia, kaikki kolme joutuvat Jumanjiin. Alania jahtaavat pelottavat Jamatsoonit, joiden johtaja haluaa Alanin aviomiehekseen. Amerikkalainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja.

07.25 Blast!

Peliohjelma. Juontajana Maisa Korhonen.

07.35 Aarresaari

Ennustaja. Ennustajaksi tekeytynyt huijari houkuttelee Jimin kumppaneineen ansaan. Englantilainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. 2. esitys.

08.00 Lontoon sillat

Sinä olet isä. Uusinta maanantaina esitetystä jaksosta. Englantilainen draamasarja. Ohjelma päättyy noin kello 8.30.

16.00 Oppiaikäkaikki

Nuorten sirkus. 2. esitys, esitetty aikaisemmin 2.3.98.

16.30 Yrittäjä-tv

Timo Wallius (Wallius Hitsauskoneet Oy), Muuria ja Risto Piironen (Arvo Piironen Oy), Salo. Ajankohtaista asiaa yrittäjille ja yrittämisestä kiinnostuneille.

17.10 Sunset Beach

Annie kertoo Olivialle, että hän oli yhdessä hotellihuoneessa Gregoryn kanssa, kun Olivia ja Caitlin olivat onnettomuudessa, ja että hän on Gregoryn liikekumppani. Gregory suuttuu Annielle ja Bette kehottaa Annieta olemaan varovaisempi. Virginialla on alibi Vanessan syytöksiin. Vanessa saa tarpeekseen ja lähtee katkaisten välinsä Michaeliin. Palkkatappaja saa Colen kiinni. Amerikkalainen draamasarja.

18.00 Lontoon sillat

Thelma ja Louise. Ant on hämmentynyt mahdollisesta isyydestään, ja Ravia painaa suhde Samin kanssa. Miehet jättävät kaupungin kyetäkseen ajattelemaan selkeästi. Englantilainen draamasarja.

18.30 Putting on the Ritz

(Englanti 1997). Englantilainen dokumentti, joka on omistettu prinsessa Dianan ja Dodi Al Fayedin muistolle. Pariisin hotelli Ritz on maailman kuuluisimpia hotelleja, joka juhlii tänä vuonna satavuotistaivaltaan. Ritzin tunnusmerkkejä on vertaansa vailla oleva ylellisyys - Ritzissä ei kysellä hintoja. Hotellin suunnittelussa perusperiaatteena on ollut se, että hotellista ei löydy virheitä eikä puutteita miltään osa-alueelta. Suunnittelu, palvelu, ruoka ja huoneet ovat huippuluokkaa. Hotellin vakiovieraita ovat olleet mm. Windsorin herttua ja herttuatar, Coco Chanel, Scott Fitzgerald ja Ernest Hemingway. 1970-luvulle tultaessa hotelli oli pahoin rapistunut, mutta Mohamed Al Fayed osti hotellin 30 miljoonalla dollarilla sijoittaen sen kunnostukseen mittavat 250 miljoonaa dollaria. Tämä dokumentti kuvaa hotellia sekä vieraiden että henkilökunnan kannalta: mitä vastinetta vieraat rahoilleen saavat ja millaisin panoksin.

19.30 Mika ja J.J. - nuoret Formula-kyvyt 1988

Vuosikymmen sitten. Mitä juttelivat tämän päivän formulatähdet kymmenisen vuotta sitten? Millaisia olivat heidän mietteensä? Niitä tiedustelemassa ovat Timo T.A. Mikkonen, Juha-Veli Jokinen ja Satu Inkinen. Tämän päivän ajatuksia CART-sarjassa ajavasta J.J. Lehdosta ja F1:ssä ajavasta Mika Häkkisestä sekä kilpa-autoilun maailmasta kertovat Erkki Mustakari sekä Matti Kyllönen.

20.00 Nelosen uutiset

Uutisankkurina Mikko Hirvonen.

20.10 Huomisen sää

20.15 Elämän ihmeet

(Mysteries). BBC:n tuottama dokumenttisarja, joka esittää dramatisoituja mysteerejä tosi elämästä arvostettujen toimittajien faktoihin perustuvien reportaasien täydentäminä. Elämän ihmeet tarkastelee ilman sensaatiohakuisuutta salaperäisiä ilmiöitä ja tapahtumia, jotka tuntuvat olevan vailla järkiperäistä selitystä. Tänään aiheina ovat Vanhan testamentin salakirjoitus, hevosten ihmeparannusta ja vartijoiden pelonhetket. Englantilainen dokumenttisarja.

21.00 Mennään bussilla

Lisätienestiä. Stan turvautuu rahapulassaan lisäansioihin, mutta se se vasta käy kalliiksi. Englantilainen komediasarja.

21.30 Ruuvit löysällä

Taas mennään ruuvit löysällä ja tukka putkella. Maastoajajat Simon ja Lyndsay lähtevät värikuulasotasille, baarien mies Dave ei osaa valita mielipidettään ja nuori lordi Ralph vie Ted-renkinsä illalliselle. Englantilainen komediasarja.

22.05 Luottomies

Muodin nurja puoli. Dellaventura selvittää, mitä hämärää löytyy muotifirman takaa ja

toisaalta erään autokorjaamon laskutuksesta. Amerikkalainen etsiväsarja.

23.00 Nelosen uutiset ja sää

Uutisankkurina Mikko Hirvonen.

23.10 Urheilu-uutiset

23.15- 00.10 Kultaiset siivet

Asfalttisoturit. Ryhmä saa tehtäväkseen suojata rauhanneuvotteluun osallistuvia ulkomaalaisia. Amerikkalainen toimintasarja.


Yleisradion Data-TV