- 8.30- 9.30 Uutisikkuna
-
Ajantasainen tekstiuutiskooste ja sää.
Teksti-tv
- 14.25 Ahmed Ahne
-
Ilkeä suurvisiiri Ahmed Ahne pyrkii kalifiksi kalifin paikalle. 1. Kalifin muotokuva. Taikakynä avuksi ja kalifi kaukaiselle saarelle! 2. Taikatahna. Pese hampaasi, kalifi! Osa 21/26. Stereo. Uusinta. Es. 20.6.97
TV2 Kansainvälinen hankinta
- 14.50 Nuoria ihmisiä
-
Elokuva nuoresta eristäytyneestä keksijänalusta, joka on viettänyt nuoruutensa kotitekoisessa laboratoriossaan ja jättänyt ulkomaailman omaan arvoonsa. Eräänä päivänä hän kuitenkin huomaa, että maailmassa on erilaisten litkujen ja rohtojen lisäksi ainakin yksi asia, josta hän voisi kiinnostua, nimittäin naiset. Ohjaus Ossi Elstelä. Pääosissa Hannes Häyrinen, Mervi Järventaus, Toini Vartiainen ja Kyllikki Forssell. 1943. MV. Es. 4.3.91
TV2 Kansainvälinen hankinta
- 16.00 Junior Games
-
Ovatko nuorten yleisurheilukisat totisinta totta vai ollaanko mukana liikkumisen ilosta. Asiaa selvittelevät nuorten avustuksella Anne Heikkilä ja Anssi Nyberg.
TV2 Urheilu
- 17.00 V65 ravit
-
Kooste raveista, oikea rivi ja voittoennuste.
TV2 Urheilu
- 17.30 Seesamtie
-
Alfa kertoo käsistä, jotka joskus voivat heittäytyä hankaliksi. Uusinta. Es. 31.12.97
TV2 Kansainvälinen hankinta
- 18.00 Tv-uutiset
-
TV-uutiset
- 18.10 Bonanza
-
Legendaarinen amerikkalainen lännensarja.
TV2 Kansainvälinen hankinta
- 19.00 Porvoonjoki - historian virta
-
Osa 2/5: "Silta ja valta; Ruotsi" Suomi on kuin joki, tai kuin silta. Idästä länteen, lännestä itään. Sillalla näkyy, kun valtapolitiikka liikkuu. Maamme historiaa sameasta vedestä peilaavan dokumenttisarjan toinen osa kertoo Suomesta Ruotsin osana, ruotsalaisista ratsuista siltapalkeilla. Uusinta. Es. 18.11.88
TV2 Asiaohjelmat
- 19.45 Goldie Hawn ja norsut
-
Koko perheen dokumentissa filmitähti Goldie Hawn matkustaa Intiaan tutustumaan suosikkivillieläimiinsä. Hawn ihastui aasialaisiin norsuihin vuosia sitten, kun hän tapasi sokean norsu-äidin poikasineen. Intiassa Hawn huomaa, että ihmisen ja uhanalaisten norsujen rinnakkaiselo on yhä vaikeampaa. Stereo.
TV2 Kansainvälinen hankinta
- 20.40 Karvinen
-
No mutta, sehän on Karvinen! Laiska ja lihava, raivostuttava ja rakastettava kissamme tulee jälleen elämänfilosofioineen. Tuotanto United Media Mendelson Prod, USA. Uusinta. Es. 21.1.96
TV2 Kansainvälinen hankinta
- 21.00 Komisario Quandt
-
Tuntematon vainaja. Nuori nainen ilmoittaa löytäneensä asunnostaan vieraan miehen ruumiin. Komisario Quandt ryhtyy tutkimaan asiaa. Saksalainen rikossarja.
TV2 Kansainvälinen hankinta
- 21.50 Batman - paluu
-
(Batman Returns/USA/1992, 122'). Ohjaus: Tim Burton. Pääosissa: Michael Keaton, Danny DeVito, Michelle Pfeiffer, Christopher Walken, Michael Gough ja Michael Murphy. Muhkea seikkailuelokuva, jossa Batman ottaa yhteen Kissanaisen, Pingviinin ja umpikieron miljonäärin kanssa. Stereo. Es. 31.8.96
TV2 Kansainvälinen hankinta
- 23.50 Harry ja poika
-
(Harry and Son/USA/1984, 113'). Ohjaus: Paul Newman. Pääosissa: Paul Newman, Robby Benson, Joanne Woodward, Ellen Barkin, Wilford Brimley ja Morgan Freeman. Draama työnsä menettäneen leski-isän ja hänen omaa elämäänsä aloittelevan poikansa välisestä suhteesta.
TV2 Kansainvälinen hankinta
- 1.45- 2.05 Kauhua kryptasta
-
Osa 28/38. Mitä kylvää, sitä niittää. Vaimoaan uskottomuudesta epäilevä mies usuttaa palkkamurhaajan oletetun rakastajan kintereille. Ohjaaja Kyle MacLachlan. Pääosissa Hector Elizondo, Patsy Kensit, John Shea. Dolby surround. Uusinta. Es. 28.6.97
TV2 Kansainvälinen hankinta